Kuljetaan metsässä. Hyräillään ja hengitellään sammalpedillä. Kuunnellaan kuinka metsä vastaa.
Pysähdytään veden äärellä. Päästetään ajatukset virran vietäviksi. Nautitaan väreistä ja tuoksuista.
Annetaan luonnon ja äänen vaikuttaa ja voimistaa.

Kuva: Petra Roth
Äänillä on omat merkityksensä, jotka koemme usein alitajuntaisesti. Kuuloahan ei saa pois päältä vaan kuulemme ääniä unissammekin. Nykypäivänä emme tunnista ääniä yhtä herkästi kuin ennen, liikenteen kohinaakaan emme huomaa ennenkuin se vaimenee. Meille on tullut tavaksi olla huomioimatta ympäristön melua, mutta samalla olemme menettäneet herkkyyden kuunnella. Luonnossa kuuntelemisen taidon voi löytää uudelleen.
Kävelemme luonnonkaunista, rauhallista, helppokulkuista polkua.
Pysähdymme silloin tällöin, kuuntelemme ja kokeilemme ääniä maisemassa.
Hiljennymme, annamme luonnon vaikuttaa.
Löydämme yhteyden luontoon ja itseemme, tähän hetkeen, tähän paikkaan.
Pysähdymme silloin tällöin, kuuntelemme ja kokeilemme ääniä maisemassa.
Hiljennymme, annamme luonnon vaikuttaa.
Löydämme yhteyden luontoon ja itseemme, tähän hetkeen, tähän paikkaan.
Aukiot ja rannat innostavat kokeilemaan ääntä ja äänen kaikua, kutsuvat vuorovaikutukseen luonnon kanssa. Metsähyräilyt, kutsut ja laulut ovat osa kansanperintöämme. Suomi on soinut aina, mutta luonnossa laulaminen on meiltä matkan varrella unohtunut.
Tervetuloa mukaan virkistäytymään ja rentoutumaan niinkuin niin monet sukupolvet meitä ennen. Luonnon ja äänen äärelle.

Luonnossa meitä ei rentouta hiljaisuus vaan ne rauhoittavat äänet, jotka kuulemme, kun melu jää taakse. Luonnon äänet, lintujen sirkutus, lehvissä kuiskaileva tuuli ja syksyinen jään laulu, yhdistävät meitä ja luovat yhteenkuulumisen tunteen.
Kenelle
Äänikävelyt voidaan suunnitella kaiken kuntoisille ja kaiken ikäisille kävelykohtaisesti. Kurssin osaksi, kouluryhmille, virkistyspäiviin sekä matkailijaryhmille. Kävelyt eivät vaadi aiempaa kokemusta laulamisesta.
Miten varustaudun äänikävelylle
Ota mukaan tukevat jalkineet joilla on mukava kävellä. Koska tahtimme on rauhallinen, on tärkeää pukea tarpeeksi lämmintä päälle. Ulkoiluvarusteet, talvisaikaan pipot ja myssyt mukaan. Pieni juomapullokaan ei ole huono idea.
Missä mennään
Äänikävelyt sopivat hiljaisille luontoalueille, niin metsiin, puistoihin kuin meren rannallekin. Järjestämme kävelyitä Helsingin tuntumassa Nuuksion, Porkkalan ja Meikon luonnonsuojelualueilla ja tilauksesta koko Suomen alueella.
Kenen kanssa
Ohjaaja Sanni Orasmaa on jazzlaulaja, korkeakoulutettu Green care-ohjaaja sekä esiintymiskouluttaja, joka on ottanut opetustyössään askeleen ulos: Hän on siirtänyt äänenkäytön ja esiintymisen koulutusta luontoon. Sanni toimii tällä hetkellä oman yrityksen ohella Helsingin kaupunginteatterissa, Taideyliopistossa ja Münchenin musiikkikorkeakoulun lehtorina.
Tutustu Sannin kirjoihin Luonnon aika - Rentouttavia hetkiä luonnossa sekä Luontolaulu-Minunkin sisälläni soi. Molemmat kirjat ovat saatavilla kirjastoista ja kirjakaupoista ympäri Suomen.
Varaa äänikävely
Soita 044-513 8321 tai varaa verkossa.